sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Kymmenen vuotta keppihevosia osa 1

Kesällä 2006 tein ensimmäisen keppihevoseni. Innostuksen sain luettuani Pollux-kerholehdestä keppihevosista kertovan jutun, joka kertoi pohjoisessa sijaitsevasta keppihevostalli Northwind Eistevilista. Ensilukemalla vain ohitin jutun kummempia miettimättä, mutta eräänä päivänä lehteä uudelleen selaillessani pysähdyin jutun kohdalle ja päädyin tutkiskelemaan tallin nettisivuja, jonka seurauksena isän vanha villasukka sai uuden elämän keppihevosena. Siitä tähän päivään asti olen heppoja tehnyt, välillä aktiivisemmin ja välillä on tullut pidettyä enemmänkin taukoa.

Juhlavuoden kunniaksi päätin etsiä kuvia vuosien aikana tekemistäni hepoista ja tehdä postauksen kehityksestäni kymmenen vuoden ajalta. Valitettavasti vanha tietokoneeni hajosi aikanaan yllättäen, joten ihan ensimmäisiltä vuosilta on vain nämä pari hassua kuvaa jotka löysin vanhasta photobucket-kansiostani.


Ensimmäinen, ja muutama seuraavakin heppa, valmistuivat villasukista. Sen jälkeen tein myös muutamia kangashevosia ja siihen kelpasikin sitten mikä tahansa etäisestikin hevosen värinen kangas. Näin nopeasti mieleen tulee ainakin yksi persikan värinen hame josta tein vuoniksen ja eräs leopardikuvioinen puuvillakangas josta valmistui knabstrup-ori. Valitettavasti ensimmäisestä tekemästäni hepasta en löytänyt kuvaa, mutta ylläolevan kuvan heppa on ehkä neljäs tai viides tekemistäni, kuva on otettu heinäkuussa 2006.


Kesällä 2007 aloin uudestaan tekemään sukkahevosia ja aloin panostaa hevosten ulkonäköön enemmän kuin ennen. Vaikka hepat olivat vielä tosi vaatimattoman näkösiä, ne olivat siistimpiä kuin aiemmat ja materiaalivalinnat olivat paljon harkitumpia. Ensimmäisen vuoden aikana ei haitannut vaikka harja olikin puoliksi sininen ja puoliksi valkoinen tai jos sukassa sattuikin olemaan ampiaisen kuvia.. Syksyllä 2007 sukkahepat alkoivat kyllästyttää ja siirryin tekemään kangashevosia, ylempi kuva on otettu lokakuussa 2007 ja kuvan hevonen on ensimmäinen sen ajan kangashevosista. Alkuun tein kaksipalaisia hevosia ja niitä tulikin tehtyä tosi paljon ja parin ensimmäisen harha-askelen jälkeen siirryin tekemään hevoset pelkästään fleecestä.

Syksystä 2007 vuoden 2008 syksyyn tein paljon heppoja ja kehitystä tapahtui tosi paljon erityisesti tekotavoissa. Pikkuhiljaa siirryin kaksipalaista hevosista välikappaleellisiin, välillä hepoilla oli suut ja välillä ei. Kesällä 2008 päätin kokeilla ommella hevosen käsin, tähän mennessä olin käyttänyt vain ompelukonetta. Totesin käsinompelun huomattavasti paremmaksi, joten sille tielle jäin. Valitettavasti tuolta ajalta ei löytynyt yhtään kuvia.


Ylempi kuva on otettu maaliskuussa 2009, heppa on tehty varmaan 2008 loppusyksystä. Tässä vaiheessa tein kolmipalaisia suullisia hevosia ja ompelin ne käsin. Lähes kaikki tekemäni hevoset olivat fleecestä, hyvin satunnaisia karvakangas- ja velboa-kokeiluja lukuunottamatta. Silmät ja yleensä sieraimetkin tein tekonahasta ja liimasin kiinni, valopilkut olivat paperia. Korvien muoto vaihteli, oman fiiliksen mukaan tein välillä täytettyjä ja välillä nykyisenlaisia korvia.


Nämä ylläolevat hepat ovat valmistuneet luultavasti vuoden 2009 aikana tai 2010 alkuvuodesta, käsiala on melko samanlaista näissä kaikissa, suurempaa kehitystä ei ole siis tällä aikavälillä tapahtunut. Toki tein hevosia huomattavasti vähemmän tuohon aikaan kuin nykyään, joten kehitystäkin tapahtui paljon hitaammin.

Jotta tämä postaus ei venyisi ihan mahdottomiin pituuksiin, pätkäisen tämän nyt tähän ja seuraavassa postauksessa tarkastellaan kehitystäni vuodesta 2010 eteenpäin!